SUOMEN SOTAISAA HISTORIAA

Tässä  esityksessä  painotetaan   Suomen  historiaa  Karjalan  ja  esi-isiemme  juurien  Kurkijoen  kannalta

Suomi on ollut  vuosisatojen  ajan  toistuvien  sotien  maaperää lännen  ja  idän   valtapyrkimysten  rajamaalla.

Varhainen Suomi

Ennen Pähkinäsaaren   rauhaa 1323 ei    Ruotsilla ja  Novgrodilla  ollut   vakiintunutta  rajaa. Ruotsin  ja  Novgorodin  välillä  oli  pitkään sotaista jakso  ennen  tuota  rauhaa. Suomen alue oli  kuintenkin  jatkuvien riitaisuuksien  kohteena  ja  riidat käytiin erityisesti  kaupankäynnin  oikeuksista.

Karjalassa

Ennen Pähkinäsaaren rauhaa Viipurin  seutu  kuului  Ruotsin   ja  roomalaiskatolisen  kirkon vaikutusalueeseen. Kurkijoen  seutu  kuului Novgorodin vaikutusalueeseen ja  samalla  kreikkalaiskatolisen  kirkon  vaikutusalueeseen.

Pähkinäsaaren rauha

Pähkinäsaaren rauha on Ruotsin  ja Novgorodin tasavallan välillä  1323 solmittu rauhansopimus, joka sai nimensä solmimispaikastaan, Pähkinälinnan linnoituksesta, Laatokan Pähkinäsaaressa. Se on vanhin tunnettu Ruotsille itärajan määrittelevä rauhansopimus. Pähkinäsaaren rauhan raja oli voimassa 272 vuotta aina Täyssinän rauhaan saakka.

1400-luvun lopulla  Novgorodin suuriruhtinaskunta  kukistui  tai  tilalle  hallisijaksi  tuli  Moskovan  suuriruhtinas.

Kurkijoki

Kurkijoen sijainti Laatokan Karjalassa oli aluksi Novgorodin ja myöhemmin Moskovan, Venäjän aluetta.

Alue oli siten monen vuosisadan ajan ollut Venäjän valtakunnan yhteydessä.

Pitkäviha

Pitkä viha on Ruotsin ja Venäjän vuosina 1570–1595 käymä sota, joka päättyi Täyssinän rauhaan. 

Pähkinäsaaren rajalinja ei enää 1500-luvun  lopulla  vastannut todellisia asutus- ja valtasuhteita.

Sodan syynä olivat muun muassa Karjalaa koskevat rajariidat ja Baltian etupiirikiistat.. Yhtenä taustatekijänä saattoi olla myös Moskovan Venäjän Iivana Julman ja Ruotsin Juhana III:n Katariina Jagellonicasta käymä kiista. Juhanan ja Iivanan väliset keskinäiset loukkauskirjeet ja Käkisalmen rajakahakat johtivat vähitellen sotaan vuonna 1570.

Vuonna 1572 Ruotsin joukot etenivät Inkeriin hävittäen seutua. Venäläisten toiminta lamaantui ja aselepo solmittiin vuosiksi 1573–1577. Tänä aikana kuitenkin käytiin sissisotaa, jossa karjalaiset sissit iskivät Pohjanmaalle ja Suomesta tehtiin sissiretkiä Vienan ja Aunuksen Karjalaan ja Käkisalmen lääniin. Kummankin osapuolen sissi-iskuissa surmattiin väestöä ja hävitettiin asutusta.

Paikallisen väestön voimakas vastarinta sissiliikkeineen sai Ruotsin 1500 luvun lopulla palauttamaan Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin.

Vuonna 1579 Ruotsi yritti Narvan valtausta siinä onnistumatta. Ruotsin sotatoimet jatkuivat Kuitenkin menestyksekkäästi Baltiassa ja Narva vallattiin 1581. Venäjä oli työnnetty aivan Suomenlahden pohjukkaan.

Aseet vaikenivat, kun Pljussajoen välirauha solmittiin 1583.[2] Sitä pidennettiin jatkoneuvotteluilla vuoteen 1590.

Sissisota kuitenkin jatkui erityisesti Karjalan ja Savon raja-alueilla kiivaana. Vallatussa Käkisalmen läänissä toimi kiivas karjalaisten vastarintaliike.  

Karjalaiset tekivät sissisodan aikana useita hävitysretkiä Pohjanmaalle. Karjalaisten näkökulmasta he pyrkivät poistamaan alueelleen tunkeutuneen väestön. Ruotsin valvonnassa ollut Käkisalmi teki sitkeää vastarintaa.

Pielisjärven seudulta suuntasi lähes tuhannen miehen hyökkäysjoukko Savoon. Hyökkäyksillä pyrittiin häiritsemään ruotsalaisten Käkisalmen miehityshallintoa. Sissit katosivat hyökkäystensä jälkeen niin nopeasti että vain harvoja saatiin kiinni. Kiinnisaadut hirtettiin, mutta toimilla ei juuri ollut vaikutusta sissisotaan.

Pohjois-Pohjanmaalla sissisota oli aluksi yksipuolista, mutta muuttui molemminpuoleiseksi erään oulujärveläisen pitäjän tuhouduttua tulipalossa maan tasalle. Tämän jälkeen karjalaiset ulottivat hyökkäykset Perämeren rannikolle. Sissisota oli raakaa; osapuolet pyrkivät valikoimaan helppoja kohteita – puolustuskyvyttömiä rajaseutujen asukkaita.

Rauhaan taipumaton Juhana kuoli 1592, ja Ruotsin sisä- ja ulkopoliittinen tilanne muuttui jyrkästi. Vuonna 1593 Ruotsin kuninkaaksi tuli Puolan kuningas, Juhanan poika, katolinen Sigismund. Sisäisesti maa ajautui kuitenkin valtataisteluun kuninkaan ja hänen setänsä, Kaarle-herttuan välillä.

Karjalan  kannalta

Ruotsin interventio Karjalaan 1500-1600 lukujen vaihteessa toi levottomuuden ja järkytti vallinneen elämänkulun.

Karjalaisten rauhallinen elämä oli kuitenkin poissa ruotsa­laisten uusien hyökkäysten ja venäläisten ja karjalaisten kiivaitten yhteenottojen toistuessa.

Juhanan johtama Ruotsin agressio sai silloisen Käkisalmen läänin alueella varsinaisen hävityksen luonteen. Juhanan sotilailla sanottiin olleen vuosien palkat saamatta. Tyydyttääkseen sotilaita antoi kuningas määräyksen ryöstää ja hävittää Käkisalmen ja Pähkinälinnan läänejä.

Vuonna 1577 tekivät kuninkaan sotajoukot tuhoisan retken Käkisal­men alueelle hävittäen 19 kirkonkylää. Vainon kohteeksi joutuneiden on kaameata tietää kuninkaan sanoneen: ”Sellai­set retket ansaitsevat kiitosta, ja suokoon Jumala, että niitä voitaisiin tehdä usein.”

Seurauksena oli, että karjalaiset ja venäläiset taistelivat yhdessä Ruotsin maahan tunkeutumista vastaan ja että karja­laiset muuttivat joukoittain Venäjälle Ruotsin valloitettua Käkisalmen läänin. Samaan aikaan ruotsalaiset. tekivät hävitysretkiä Lapin ja Äänisentaustan pogostoihin.

Kurkijoki

Kurkijoen sijainti Laatokan Karjalassa oli aluksi Novgorodin ja myöhemmin Moskovan, Venäjän aluetta. Alue oli siten monen vuosisadan ajan ollut Venäjän valtakunnan yhteydessä.

Kuninkaan ohjetta noudattaen saapui sotapäällikkö Fleming poltettuaan Käkisalmen ja Konevitsan luostarin joulun alla 1572 Kurkijoelle, poltti ja tuhosi Lopotin ja Otsanlahden kreikkalaiskatolliset kirkot sekä Kannansaaren luostarin.

1500-luvulla Kurkijoella  oli   yli   1000  taloa,  mutta  huomattava  osa  niistä  oli  autiona  epävakaiden  olojen   johdosta.

Täyssinän rauha

Täyssinän rauha solmittiin vuonna 1595 Ruotsin ja Venäjän kesken   Täyssinässä Venäjällä.

Täyssinän rauha päätti 25-vuotisen raskaan ja verisen sotajakson, joka erityisesti Suomen ja Käkisalmen kihlakunnan alueilla oli ollut siviiliväestölle tuhoisaa sissisotaa. Vakinaiset armeijat olivat tuhonneet Inkeriä, Viroa ja Käkisalmen kihlakunnan eteläosia. Kymmeniätuhansia siviilejä oli surmattu, mikä oli raskas suonenisku ajan vähäiselle väestölle.

 Pitkän vihan päättäneessä sopimuksessa Ruotsi sai pitää valloittamansa Suomenlahden etelärannikon idässä Narvanjokeen saakka eli nykyisen Viron pohjoisosan. Rauhassa vahvistettiin myös Ruotsin ja Venäjän välinen raja kulkemaan kohti pohjoista Varanginvuonoon Pohjoisella jäämerellä.

Rauhansopimuksen pääkysymykset olivat Venäjän ulkomaankauppa ja Käkisalmen (Korelan) kihlakunnan kohtalo.

• Venäjä luopui kaikista vaatimuksistaan Narvanjoen länsipuoliseen alueeseen
• Ruotsi luopui valloittamastaan Käkisalmen kihlakunnasta ja valtaamiltaan Inkerin alueilta

Lisäksi sovittiin muun muassa:

• väestön asema oli turvattava: venäläiset saivat jäädä paikoilleen, heidän omaisuutensa oli turvattava eikä heitä saanut pakkomuuttaa muualle; kihlakuntaan asettuneet suomalaiset saivat esteettä muuttaa tavaroineen takaisin Suomen alueelle
• Venäjän oli käytävä ulkomaankauppansa Viipurin ja Tallinnan kautta, ei Narvasta tai Itämeren venäläisistä satamista.

Karjalan  kannalta

Karjalankannaksella raja kulki samoin kuin jo Pähkinäsaaren rauhassa oli sovittu, mutta pohjoisempana raja vedettiin uudestaan niin, että se päättyi Varangin vuonoon.

Käkisalmen kihlakunnan vallanvaihto Ruotsilta Venäjälle tapahtuisi vasta pohjoiseen tehtävän rajankäynnin jälkeen ja  kihlakunta luovutettiin 1597
 

Kurkijoella

Asutuksen  pakenemista   Ruotsin  väkivaltaisen   valtauksen  alta  kuvaavat mm. seuraavat:

Koko Kurkijoen  kantapitäjässä ( tuntemaamme   Kurkijokea  selvästi  laajempi) veroa  maksavien  tilojen  määrä  laski  1590-luvulla  140:stä   90:een.  Samaan aikaan  autiotilojen määrä oli  yli  1000

Stolbovan rauha

Stolbovan rauha oli rauhansopimus, jonka Ruotsi ja Venäjä  1617 Stolbovassa Venäjällä. 

Venäjä oli 1610-luvulla sisäisen valtataistelun heikentämänä sekasortoinen ja naapurimaat Ruotsi ja Puola käyttivät tätä hyväkseen.

Tsaari luovutti Ruotsille kokonaan Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan eli lähes koko Karjalan. Venäjä menetti kokonaan yhteytensä Itämereen. Sopimus päätti myös Inkerin sodan. Venäjälle ei jäänyt Stolbovan rauhan jälkeen lainkaan Itämeren rannikkoa.

Stolbovan rauha teki Ruotsista suurvallan, ja sen hallussa oli muun muassa koko Suomenlahti Baltian rannikkoineen Stolbovan rauhan tultua voimaan vuonna 1617 Suomella oli tärkeä osa Ruotsin valtakunnan politiikassa.

Suomi ei Stolbovan rauhan jälkeen  joutunut sataan vuoteen taistelutantereeksi, mutta rauhan jälkeiset vuodet olivat Ruotsille Keski-Euroopassa käydyn 30-vuotisen sodan esinäytös.

Ruotsi kohteli uusia alueitaan voittomaina ja järjesti niille oman hallintonsa.

Karjalassa

Stolbovan rauhassa  Karjala  siirtyi Venäjän vallasta  Ruotsin  valtaan.

Stolbovan rauha muutti radikaalisti Käkisalmen läänin ja Inkerin asutus- ja kielioloja.

Kuitenkin Sortavalasta itään sijainnut alue, Raja-Karjala säilytti lähes kokonaan kansallisuutensa, mutta Inkeriin puolestaan muodostui suomalainen enemmistö.

Karjalassa ja Inkerissä Ruotsi harjoitti luterilaista käännytystyötä ja ankaraa verotusta, mikä johti Suomen alueen itäisten ortodoksien ja karjalaisten pakenemiseen Venäjälle. Moskovan lähistöllä sijaitsevan Tverin Karjalan synty on perua näiltä ajoilta. Paenneiden karjalaisten tilalle muutti Laatokan Karjalaan ja Pohjois-Karjalaan länsikarjalaisia, savolaisia ja pohjalaisia..

Rauhanteon jälkeen jatkui karjalaisen väestön hädänalai­nen tila, jossa ortodoksinen usko joutui vainon kohteeksi heidän. käännyttämiseksi luterilaisuuteen. Alueelle saatettiin myös voimaan Ruotsin valtakunnan hallintojärjestelmä. Tällöin koki suuri osa karjalaisesta väestöstä ainoaksi mahdollisuudekseen muuttaa Venäjän alueelle.

Välttääkseen ruotsalaisten kurinpitotoimet poistuivat talon­pojat kodeistaan yksitellen, mutta myös ryhmissä ottaen mukaan vähäisen omaisuutensa, toisinaan myös kotieläimensä. Vaikka muutto oli laajamittaista, ei se koskettanut: Laatokan Karjalan koko väestöä.

Niin kuin jo on kerrottu, muutti vuosikymmenten kuluessa Karjalan autiotiloille väestöä muualta Suomesta, lännestä ja pohjoisesta. Mainittava on erikoisesti savolaismuutto, jolla oli havaittava vaikutuksensa asukkaiden kielen kehi­tykseen

Ruptuurisota

Ruptuurisota oli Venäjän ja Ruotsin välillä vuosina 1656–1658 käydyn Pohjan sodan sivunäyttämö Karjalassa ja Inkerissä. Ruptuurisotaa nimitetään myös Kaarle X Kustaan Venäjän-sodaksi, joskin erityisesti ruotsalaisessa asiayhteydessä siihen tuolloin liitetään myös tilanteeseen liittyneet taistelut Liivinmaalla. Sodan tärkeimpiä syitä oli Venäjän tarve vapaaseen kauppareittiin Itämerelle. Toinen seikka sodan taustalla oli Käkisalmen läänin ortodoksiväestön asema, joka nähtiin poliittisena sekä Ruotsissa että Venäjällä

Karjalassa

Stolbovan rauhan  jälkeen  Ruotsi  halusi  muokata  alueen  omaan  hallintokulttuuriin ja  myös  luterilaiseen  uskoon. Valta-osa  perinteisestä  väestä  siirtyi  Inkeriin  ja  Tveriin.  Alueelle   muutti  uutta väkeä  lännestä.

Ruptuurisota  ei muuttanut rajoja ja   sen seurauksena  Karjala  säilyi  osana  Ruotsia.

Sodan vaikutukset alueella olivat merkittävät, sillä sodan aikana ortodoksien muuttoliike Venäjälle kasvoi maastapaoksi. Väestön siirtymisen seurauksena Käkisalmen läänin väestöpohja muuttui lyhyessä ajassa karjalan kieltä puhuvista ortodokseista pääosin Savosta muuttaneisiin luterilaisiin talonpoikiin, läänin eteläosassa pääosa uudisasukkaista tuli Viipurin Karjalasta. Sana ruptuuri tarkoittaa repeämää. Ruptuurisodalla viitataan yhteiskunnalliseen repeämään, välirikkoon ortodoksisen ja luterilaisen väestön välillä

Karjalan kreikkalaiskatolinen väestö ottikin venäläiset vapauttajina vastaan. Sodasta tuli siten myös uskonsota. 

Kurkijoella

Kurkijoella  siis   tapahtui 1600 -luvun  puolivälissä  merkittävä  väestön  vaihtuminen.  Elisenvaarassa  muutos   vaikuttaa  tapahtuneen  jo vuosisadan  alussa,Tilanne muuttui 1650-luvun puolivälin jälkeen, kun tsaari Aleksei ryhtyi sotaan Ruotsia vastaan palauttaakseen itselleen kaakkoisen Suomen ja Inkerinmaan ja saadakseen Venäjän yhteyden Itämerelle. Myös Moskovan patriarkka vaati Inkerin ja Käkisalmen läänin ortodoksien vapauttamista luterilaisuudesta.

Ennen  ruptuurisotaa 1637  Kurkijoella oli  450 taloa,  joista  kreikkalaiskatolisia  oli 281  ( Elisenvaarassa  yhteensä   52  taloa,  joista  kreikkalaiskatolisia 2) Vuoteen  1681  mennessä   tilanne  oli  muuttunut  olennaisesti:  Kurkijoella oli 600 taloa  ja  näistä  kreikkalaiskatolisia  enää   43 . ( Elisenvaarassa  oli  yhteensä 65  taloa, joista  6  oli kreikkalaiskatosia). 

Rauhan tultua pelkäsi kreikkalaiskatolinen väestö joutumista koston uhriksi. Se johti nyt väestön valtaosan muuttoon Venäjälle, ja karjalaiset asutukset autioituivat miltei kokonaan. Esimerkiksi Kurkijoen, Jaakkiman ja Tiurulan pitäjissä oli vuonna 1653 712 ortodoksista karjalaistaloa, mutta 1681 oli jäl­jellä vain 83 taloa.

Suuri  Pohjansota  ja  isoviha

Suuri Pohjan sota käytiin vuosina 1700–1721 Ruotsin ja suuren vihollisliittoutuman välillä.

Ruotsin vastustajiin lukeutuivat Venäjä, Saksi, Tanska ja Puola-Liettua sekä vuodesta 1715 myös Preussi ja Hannover. Sota päättyi Ruotsin tappioon Venäjän voimia vastaan. Sodan seurauksena Ruotsi menetti asemansa pohjoiseurooppalaisena suurvaltana. Suomi kärsi sodan aikana isonavihana tunnetusta miehityskaudesta.

Isoviha

Isoviha oli suuren Pohjan sodan  aikainen Venäjän miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta myöhemmin historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika.[1]

Venäläiset valtasivat Inkerin ja pian, Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1710, Viipurin ja Käkisalmen sekä Helsingin, Porvoon ja Turun vuonna 1713. Koko Etelä-Suomi oli miehitetty, kun Carl Gustaf Armfelt oli kärsinyt tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 1713 ja Isossakyrössä Napuen taistelussa vuonna 1714.

Miehitysajan olot vaihtelivat suuresti eri puolilla Suomea, mikä johtui jo hallinnollisesta jaosta. Venäläiset jakoivat Suomen Viipurin komendanttikuntaan, joka käsitti Itä-Suomen, ja Länsi-Suomen kenraalikuvernöörikuntaan, jota johdettiin Turusta käsin.

Tuon ajan sodankäynnin yleisten tapojen mukaisesti venäläiset sotilaat ja varsinkin kasakat ryöstivät valloitetun maan asukkailta kaiken arvokkaan, minkä vain saivat käsiinsä. Viipurin valtauksen jälkeen venäläiset upseerit ja sotilaat ottivat kiinni kaduilla tapaamansa naiset ja lapset, käyttivät heitä palvelukseensa taloissaan ja muutamat upseerit lähettivät heitä Sisä-Venäjälle kartanoihinsa.

Venäläiset hävittivät järjestelmällisesti Viipurin ja Kymijoen välisen alueen, jotteivät suomalaiset joukot saisi sieltä elintarvikkeita.

Uudenkaupungin rauha

Uudenkaupungin rauha 1721 päätti isonvihan ja viimeiseltä rintamaltaan Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn suuren Pohjan sodan

Ainoa neuvottelemalla saatu lievennys oli se, että Lappeenranta jäi Ruotsin puolelle. Näin muodostui niin sanottu Pietari Suuren rauhan raja, johon venäläiset palasivat vuoden 1940 rauhanneuvotteluissa.

Ruotsin suurvalta-aika päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Inkerinmaan, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin eteläosan ja läntisen Karjalankannaksen. Rauhan myötä Ruotsin alueeseen Suomessa tuli kuulumaan entisen Käkisalmen läänin pohjoisosa.

Venäjän hallitsija takasi rauhassa saamiensa alueiden asukkaille näiden uskonnon, omaisuuden, lait ja säätyerioikeudet

Ruotsin kannalta epäedullinen sopimuskohta oli toteamus, että Venäjä sai toimia Ruotsin hallitusmuodon noudattamisen ja voimassapitämisen takaajana. Näin se pääsi sekaantumaan Ruotsin sisäpolitiikkaan.

Karjala

Uuden kaupungin  rauhassa Karjala  siirtyi siis  sadan vuoden  ruotsalaisvallan  jälkeen  Venäjän  valtaan.

Pikkuviha

Pikkuviha (1742–1743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama Venäjän miehitys Suomessa. Pikkuvihan miehitys oli rauhallisempaa eikä aiheuttanut yhtä suurta tuhoa kuin pidempiaikainen isoviha parikymmentä vuotta aikaisemmin. Ankarimmin väestöä rasitti velvollisuus majoittaa, ruokkia ja kuljettaa venäläisiä sotilaita. Kapinahankkeiden pelossa Venäjän ote suomalaisista kiristyi pikkuvihan viimeisinä kuukausina. Niskuroivia talonpoikia saatettiin tuomita raipparangaistuksiin. Sota päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki.

Venäläisten hävitysvimma rajantakaa kohdistui lähinnä itäiseen Suomeen jossa oli käyty taisteluja. Lappeenrannan taistelun jälkeen venäläiset aloittivat hävitysretket, joista ensimmäisinä kärsivät Jääski, Ruokolahti ja Joutseno. Kylien taloja poltettiin ja otettiin vankeja, jotka kuljetettiin Venäjälle. Lokakuussa hävitys kohdistui Pohjois-Karjalaan. Suurin terrori kohdistui Ilomantsiin, jossa poltettiin neljätoista kylää.

Turun rauha

Turun rauha on Turussa 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa.

Rauhansopimus muutti Kymijoen länsihaaran maiden väliseksi rajaksi.[1] Toisin sanoen Ruotsi luovutti Venäjälle Kymijoen itäpuolella, Mäntyharjun reitin ja Saimaan eteläpuolella sijaitsevat alueet sekä lisäksi Savonlinnan ympäristöineen

Venäjän hallitsija takasi valloittamiensa alueiden asukkaille näiden uskonnon, omaisuuden, lait ja säätyerioikeudet. Esimerkiksi juuri vuosikymmen aiemmin Ruotsin uusi vuoden 1734 yleinen laki tuli voimaan näilläkin alueilla, kuten muuallakin Ruotsissa. Rauhansopimuksen ei sisältynyt Uudenkaupungin rauhan tyylistä Venäjän oikeutta valvoa sopimuksen noudattamista Ruotsissa.

Karjalassa

Turun rauhan  vaikutus  Karjalaan rajoittui Lappeenrannan  -Haminan  suuntaan.

Kurkijoelle tällä  ei ollut  välitöntä vaikutusta.

Suomen sota

Suomen sota oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota, joka käytiin vuosina 1808–1809. Sodan syynä oli Venäjän ja Ranskan vuonna 1807 Tilsitissä solmima rauha. Ranska antoi Venäjälle suostumuksensa Suomen valtaukseen, mikä teki Venäjästä Ranskan liittolaisen. Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen, kauppasaartoon, jolla Ranska olisi voinut vahvistaa asemaansa merivalta Britanniaa vastaan.

Sodan seurauksena Ruotsin itäiset läänit (Suomi) liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja samalla näiden hallinto järjestettiin autonomian pohjalle, Suomen suuriruhtinaskunnaksi. Venäjällä ei ollut vielä ennen sotaa aikomusta liittää Suomea osaksi keisarikuntaa, sillä sodan syynä oli vain Ruotsin pakottaminen kauppasaartoon Britanniaa vastaan, minkä toteuduttua Suomen miehittäminen voitaisiin lopettaa.

Päätös Suomen tulevaisuudesta tehtiin kuitenkin pian sodan alettua, maaliskuun 1808 aikoihin. Venäjän pääkaupunki Pietari oli vaarallisen lähellä Ruotsin itärajaa, joka kulki vuoden 1743 jälkeen Kymenlaaksossa. Liittämällä Suomen alueisiinsa Venäjä sai suojaa Pietarille ja Suomenlahden merenkululle. Osasyynä oli myös Viaporin merilinnoitus, joka saattaisi muodostua uhaksi Venäjälle Britannian ja Ruotsin laivastojen mahdollisena hyökkäystukikohtana Pietaria tai Baltian rannikkoa vastaan.

Haminan  rauha  ja  Suomen suuriruhtinaskunna synty

Vuonna 1808 alkaneessa Suomen sodassa venäläiset valloittivat koko Suomen. Jo ennen rauhansopimusta Venäjän keisari Aleksanteri I oli kutsunut Suomen säädyt Porvoon valtiopäiville, joiden yhteydessä hän antoi Suomelle autonomian ja lupasi pitää voimassa Ruotsin aikai­set lait. Ruotsin puolella uutta rajaa asuneet suomalaiset (Finnar) saivat vapaasti muuttaa Suomeen asumaan ja päinvastoin.  

Haminan rauha oli sitten  Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka  päätti Suomen sodan. Ruotsi luovutti Haminan rauhassa Venäjälle koko Suomen. Ruotsi olisi halunnut neuvotella Ahvenanmaasta, mutta Venäjä halusi sen ehdottomasti. Eniten neuvoteltiin siitä, mitä jokia pitkin valtioiden raja kulkisi pohjoisessa.

Ruotsin jo 1700-luvulla Venäjälle menettämät Suomen osat eli Uudenkaupungin rauhassa luovutetut Suomenlahden ulkosaaret, läntinen Karjalankannas, Viipurinlahden länsirannikko ja Turun rauhassa luovutetut alueet, mutta myös Suomen alueeseen aiemmin kuulumaton entisen Käkisalmen läänin eteläosa eli yhteisnimitykseltään Vanhana Suomena tunnettu Suomen kuvernementti yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812.  Helsingistä tehtiin Suomdn  pääkaupöunki

Karjalassa

Karjala  säilyi Haminan  rauhassa  osana  Venäjää.

Suomen  suuriruhtinaskunnan  muodostaminen  näkyi Karjalassakin hallinnon muutoksena,  sillä  Suomen  Suuriruhtinaskuntaa   johdettiin  nyt  Helsingistä.

Suomi  suuriruhtinaskunnasta itsenäiseksi valtioksi

Suomen itsenäistyminen 1917  ajoittui  samaan aikaan  Venäjällä  tapahtuneen  bolsevikkien  vallankumouksen  kanssa.  Venäjästä  tuli Neuvostoliitto ja  Suomesta  syntyi  itsenäinen  valti

Itsenäistymistä  seurannut  sisällissota  näkyi Karjalan osalta  erityisesti  Viipurissa.

Kurkijoella  ei  taisteluita  juuri  käyty.  Kurkijoki oli  ensisijaisesti  valkoisten  puolella.

Toinen  maailmansota teki karjalaisista evakoita

Toinen  maailmansota 1939-1944  oli  raskas  koko  Suomelle,  mutta  erityisen  raskas  se  oli karjalaisille.

Talvisodassa Suomi  menetti Karjalan ja  väki joutui  evakkoon.  Kurkijokelaisten  sijoituspaikka  oli  Keski-Suomessa.

Jatko  sodan  aikana  väki  palasi  entisille  asuinsijoilleen ja  aloitti  siellä  uudisrakentamisen. Syksyllä  1944 tuli  kuitenkin  lopullinen  lähtö  Karjalasta. Kurkijokelaisten  ensisijainen  sijoituspaikka  oli  Loimaa.

Aineiston koonnut

Esko Miikkulainen Jr

2022

LÄHTEITÄ JA SYVENTÄVÄÄ TIETOA

Wikipedia

Esko Miikkulainen (Sr): Kertomus Miikkulaisen  suvun vaiheista

Kurkijoen kihlakunnan historia I-III 1958

Hiisi-säätiö, Lumi-säätiö, Kurki-säätiö, Jaama-säätiö.

Kurkijoen  historia IV 1982

Kurkijoki-säätiö

Kurkijoki kylästä kylään.

Kurkijoki-säätiö.2019.

Heikki Kirkinen: Karjala idän ja lännen välissä I

Kirjajyhtymä, Helsinki 1970.

Karjala taistelukenttänä, Karjala idän ja lännen välissä I.

Kirjayhtymä, Helsinki 1976.

Carelia rediviva, Juhlakirja professori Heikki Kirkiselle 1987.

Kirjapaino Oy Maakunta, Joensuu 1987.